Tuli tuossa muutama päivä pidettyä semmosta nestepaastoa, etten syönyt mitään kiinteää, join vaan kaljaa. Asiaa ei helpottanu se, että kaveri tuli eilen kossupullon kanssa kylään. Vedettiin sen taivaalliset kännit.
Tänään heräsin sen maallisessa horkassa. Kädet tärisi, jalat tärisi ja koko ukko vapisi. Aamukusella piti istua pöntöllä, ettei homma menis ihan runkkaamiseksi.
Sitten etsinkin aamupalaa jääkaapista. Ei siellä ollu mitään. Kuivamuonaosastolta löyty muutama siivu näkkileipää, vaan ei niitten päälle ollut mitään laitettavaa. Muistin siinä samalla että mun kaveri Make on yhden pikkujoulukyydityksen velkaa. Soitin Makelle.
Lauantai aamupäivästä Makekaan ei ollut varma ajokunnostaan, mutta pitkällisten selittelyiden ja maanitteluiden sekä vähän uhkailunkin jälkeen Make lupas tulla käyttään mua kaupassa.
Make veikin mut tonne Kempeleen kuuluisaan kauppakeskus Zeppeliiniin! Siinä on iso Prisma toisessa päässä kauppakeskusta. Make jätti mut siihen Prismaa lähinnä olevalle ulko-ovelle ja aikoi etsiä siitä läheltä parkkipaikan. Mää lähdin horjuvin askelin kauppaan.
Mää sieltä isosta kaupasta mitään löytäny. Kiertelin ja kattelin. Ois sittenki pitäny mennä vaan siihen lähikauppaan, siellä oisin löytäny sen mitä tarvin tai halusin. Ostin mää pipon ja kaljahyllyllä alko jo janottaan siihen malliin, että kohmelo unohtui hetkeksi. Ostin sitten vielä ison laatikon Karjalaa.
Tulin kauppakeskuksesta ulos. Edessä oli hehtaarin kokoinen parkkipaikka, niin ja kaikilla muilla seinustoilla yhtä suuret parkkialueet. Minnehän se Make Volvonsa pysäköi? Olin soittamassa Makelle, että tulee hakeen mut sitä ovelta, mutta huomasin, että puhelin on jäänyt kotiin.
Tupakit sentään lähti taskuun kauppareissulle, siispä pistin tupakaksi. Samalla avasin Karjalalaatikosta sen yläkulman, josta saa otettua tölkin kerrallaan janoonsa. Polttelin kessua ja ryypin olutta samalla, kun mietin uutta strategiaa Maken Volvon löytämiselle.
Yhtäkkiä pisti silmiini tuttu auto siinä kärryparkin takana jossa kuskikin istui autossa ja auto oli käynnissä.
Make perkele odottelee mua sakkopaikalla. On se ystävä.
Mää ryyppään kaljatölkin yhellä ryypyllä kitusiin ja vedän röökistä vimmoissani sauhuja kävellessäni autolle. Siinä kävellessä alkaa tuolla peräpäässä kiertään iso pieru. Ajattelin säästää peräkaasut ikään kuin Makelle kiitokseksi näin hyvästä parkkipaikasta. Tiedättehän te sellasen äijähuumorin. Tässä sulle kiitos "pröööööt"!
Niin mää hyppään Volvon etupenkille istumaan, kallistan saman tien perseeni kuskia kohden ja päästän tooosipiiitkääään suolikaasun kohti kuljettajaa. Nauran kippurassa hyvälle pilalle. Samalla alkaa kuljettajanpaikalta kuulumaan outoa kiroilua. Käännyn varovasti katsomaan kuskia, samaan aikaan juuri päästämäni etova krapulapierun haju tavoittaa sieraimeni ja juuri ryyppäämäni kaljatölkin röyhtäys on tulossa ylös.
Huomaan heti, että kuljettaja ei ole Make, vaan joku neekeri joka kiroilee afrikaksi. Tarkoitukseni on pyytää anteeksi virhettäni ja sattunutta vahinkoa, mutta avattuani suuni, ylös pyrkivä pitkä röyhtäys muuttuu siinä tajuttomassa paskanhajussa jumalattomaksi pukluksi!
Istumme siinä vierekkäin ainakin kolme sekuntia katsellen toisiamme, minä suu ammollaan, josta lentää kaljavaahdotettua oksennusta tämän tumman herran syliin ja pitkin auton etuistuimia.
Kun oksennus vihdoin loppuu niin pyyhin suuni takkini hihaan. Tuumaan neekerille; Tervetuloa Suomeen! Ja poistun tyylikkään rauhallisesti lähimmän nurkan taakse. Sitten vasta alan nauramaan. Ajoin taxilla kotiin ja kotoa soitin Makelle epäonnistuneesta kauppareissusta. Make halus välttämättä tulla käyttään mua vielä lähikaupalla, että saan ruokaakin... ja kuulee tän jutun uudestaan ja uudestaan....
