PÄÄSIÄISKAKKU!

Tässä pääsiäisenaikaan oon naamakirjasta nähäny kavereitten kuvia pääsiäiskakuista, joita he ovat leiponeet. Mullakin on kaveri tulossa käymään kylässä sillain ohikulkumatkalla maanantaina, niin aattelin kahavin kanssa jottain makijaa tarijota.

Eipä mulla oo poikamiespoxissa mittää värikkäitä marenkeja joilla kakkuja päällystää ja korreilla olemisellani.
Pari omenaa oli pövällä ja vielä pussissa. Niistä sain idean omenapiirakkaan.

Netistä löyty vielä aika yksinkertanen ohje omenakaurapiirakalle. Joo tätä tarjoon kavereille maanantaina.
(ihan pienenä huomautuksena, aloin tekeen tätä piirakkaa lauantaina)

Laitoinki heti uunin lämpeneen ja aloin kasaamaan tarveaineita kulhoon.
kananmuna löyty heti kaapista ja vehnäjauhot myös. Voitakin laitoin reilulla kädellä. Sokeria ohjeen mukaan.
Sitten alko ongelmat.
Ohjeessa luki 1tl leivinjauhetta. Mää kaivoin kaikki keittiönkaapit tyhjiksi ennen kun löysin leivinjauhepurkin. Yritin ottaa sieltä teelusikallisen, vaan sieltä irtos iso paakku. Mitä ihmettä. Pyörittelen purkkia käsissäni, että löytäisin sen parastaennen-päiväyksen. No siellähän se pohjassa olikin printattuna. Parasta ennen 01012006!  Eihän tuo ole kun kymmenenvuotta vanhaa. Sopii tähän kakkuun! Ja pakko sopia! Sillä kun löysin päiväyksen purkinpohjasta, niin samalla kaadoin ainakin puolet sisällöstä suoraan taikinaan!

Seuraava vaihe olikin vähän haastavampi.
Ohjeessa piti laittaa kaurahiutaleita sekä taikinaan, että päälliseksi tulevaan massaan. Eihän mulla ollut kaurahiutaleita. Päätin soveltaa.
Pöydällä makaskin jo vanha mantelilastupussi.
Nyrkillä pienensin mantelilastut kaurahiutale kokoon. Samalla totesin, että pussin parastaennen tai viimeinekäyttöpäivä oli 90-luvulla. Ei haittaa näissä kekkereissä.

No omenoita oli kumminkin pöydällä, joita omenapiirakassa täytyykin olla. Kommeita punaposkiomenoita olivatkin. Ensimmäistä omenaa kuoriessani tuli sellainen jouluinen tunnelma. Ihmettelin vähän jouluista tuoksua ja aloin katselemaan tarkemmin.
Vittu nämähän on viimejouluksi ostamani Goldenrose-omenat, vai mitä vittua ne on merkiltään ne jouluomenat? No pinta näissä omenoissa oli moitteeton ja kun halkaisin ne, niin sisältökin näytti tuoreelta. Siis käyttöön! Kyllä ne saa ihimeitä aikaan noilla säilöntäaineilla.

Paistettu piirakka jäi illalla ootteleen jäähtymistään ja mää kävin tuolla toisissa reissuissa, joista kerron myöhemmin.

Tänä aamuna, siis Sunnuntaina maistoin piirakkaa. Vittu jos joku voi maistua kaapille, niin tämä piirakka. Siis niin ummehtunut maku kun voi vaan terveellisessä elintarvikkeessa olla.
Mietin että millä mä tuon maun peitän, ja muistin vaniljakastikkeen. Vanilja ja omena sopii aina yhteen. Mää kävin hakeen lähikaupasta kolmelitraa vaniljakastiketta. Onneksi nuo kaupat on nykyään juhlapyhinäkin auki.

Tulin justiinsa kauppareissulta kotiovea kohti, kun maha alkoi valitella siitä isommasta hädästä. Oli kuulkaa kiire, että ehdin pöntölle! Ainakin tunnin suolsin paskaa sinne pönttöön samalla kun suolsin tänne nettiinkin.

Että tervetuloa vaan huomenna vieraat, saatte omenapiirakkaa vaniljakastikkeella...

PALMUSUNNUNTAI...

Ei menny viimevuonna virpomiset ihan putkeen. Vaan eipä voi kehua tämänvuotisillakaan saavutuksilla. En kehannu ees kertoo naapureille, että oon varannu munia virpojille, kun se viimevuotinen meni niin munilleen.
Jos ette tiedä viimevuotista häppeninkiä, niin lukekaa toki tältä sivulta päivitys: 02.04.2015 "virpomis sunnuntai"....

Mennäänpä tähän vuoteen.
Me rekkakuskit ollaan vähän niin kuin jäkälä metsässä; meillä on kuivakausi, jolloin ei saa nestettä ja sillon vaan ollaan töissä, sitten on se sadepäivä, jolloin vedetään nestettä kaikki solut täyteen.
Mulla alkoi sadepäivät jo perjantaiaamuna, kun reissu loppui kotiterminaaliin. Oli suorastaan pitkästyttävää odotella, että kello ehtii yhdeksään perjantaina, että saa kaupasta haettua täyden lastin janojuomaa. Se ero rekkakuskeilla on jäkälään, että me tiedetään milloin sadekausi täytyy lopettaa. Mulla oli seuraava lähtö vasta maanantai-iltana, niin kerkes vetää oikeen kunnon sadepäivät.

Mennäänpä tähän päivään, eli palmusunnuntaihin.
Oli tullut otettua märkää paripäivää oikeen urakalla. Aamupäivällä heräsin sohvalta ilkosillani. Mietin, että kävinkö eilen paikallisessa? No en ainakaan muista... Jos olisin käynyt, niin miksi sohvalla ei ollut naista seuranani?
Katson siinä kelloani samalla kun laitan aamukahvit tulelle, varttiavaille kymmenen näyttää kello ja siinä digitaalinäytössä lukee 20pv 3kk ja SU! Toi SU herättää jo sen verran huomiota, että eihän mulla tänäiltana ollu töihinlähtö.
Kännykän kalenterissa on työvuorot ylhäällä, niin alan selaamaan kännykkää samalla kun ryypin aamukahvia. Onneksi lähtö on vasta maanantai-iltana. Samalla kännykän kalenteri muistutti palmusunnuntaista, elikkäs virpomispäivästä. Eipä mulla oo mitään hätää, kun munia on vasu täynnä.
Niin määhän tein viimevuonna sen korin munille, joka sitten munineen jäi mulle.

Mää alan sitte selaileen netistä uutisia aamukahvin kanssa. Siinä rauhallisessa aamuhetkessä alkaa tuo peräpää ilmotteleen, että ois asiaa tonne Arabianastialle. Olin just menossa vessaan, kun ovikello soi! Ajattelin äkkiä viedä munakorin lapsille ovelle ja kiittää muistamisesta, verukkeella "nyt on vähän muuta". Munakori kädessä kipitän ovelle. Eteisenpeilistä huomaan, että mulla ei oo rihmankiertämää päälläni. Vittu! Enhän mää voi nakkipellenä mennä ovelle. Jätän munakorin eteisenpöydälle ja lähden etsimään olohuoneen lattialta edes kalsareita jalkaani.
Muistan mennessäni, että eilen mulla oli mustat boxerit jalassa. Otan olohuoneen lattialta boxerit. Samalla kumarruksella peräpää muistuttaa tarpeistaan. Yritän pidätellä paskahätää samalla kun hypin vuorotellen yhdellä jalalla eteiseen ja puen boxereita jalkoihini.

Olen jo tuulikaapissa munakori kädessäni, kun alkaa tuntumaan siltä, että boxerit ei ole oikeen puetut. Ylhäältä puuttuu kuminauha ja alakerrassa tuulee...

Mitä vittua! Pieni vilkaisu eteisen peiliin, niin asia selviää. Mää otin lattialta vahingossa mustan hihattoman paidan, enkä boxereita. Eihän se paita pysy vyötäröllä ja diddelidoo heiluu valtoimenaan tuulessa kaula-aukosta. Mitä vittua!

Äkkiä siinä vedän paitaa alaspäin, ettei asiattomuudet näy ja avaan oven. Toisella kädellä pidellen housujani vyötäröllä survon munakorin lähimmän lapsen käteen ja sanon, "että ei tarvi tänävuonna virpoa, kiitos muistamisesta"!

Lapset aloittavat kumminkin suloisen lorun "Virvon varvon......"!

Lausukaa nyt edes yhteenääneen se loru, mutta kun ei! Jokainen vuorollaan alkaa lorun alusta. Mää tanssin tasakäpälää tuulikaapissa ja yritän pidätellä krapulapaskaa tulemasta, kun nää neidot lausuu mulle lorujaan...

Lopussaan tää porukan vanhin trulli lausuu ne maagiset sanat; "Vitsa sulle, palkka mulle"! Mää suorastaa heitän munakorin hänen syliinsä ja tempaisen sen joutavan pajunoksan hänen kädestään.
Olen jo sulkemassa ovea kun nuorin näistä trulleista noin 3-4-vuotias pudottaa vitsanippunsa siihen ovelle niin että osa oksista on mun tuulikaapissa.

Mää kumarrun auttaan vitsojen nostossa ja samalla mun supistajalihas pettää! Mä oon kumartuneena tuulikaapissa ja paska lentää peräpäästä kaaressa eteiseen. Vittu mikä sotku. Mää lyyhistyn kontalleen lattialle ja alan itkeen. Tää pikkutrulli siinä mun vieressä silittää kuraisella kintaallaan mun hiuksia ja kysyy osaaottavasti; "Onko sulla joku hätänä?" Mää siihen totesin, että "Ei enää"!

Trullit vei vitsat ja munat, mulle jäi siivous.

NYKYNUORISO JA MINÄ

Lupasin tossa kaverille lähtee tekeen remonttia hänen vanhempien asunton, siis mummolaa, koska kaverin pojat 8V. ja 10V. lähtivät myös mukaan.
Oltiin remonttikohteessa jotain kasin aikaan aamulla. Meille oli aamukahvin lisäksi keitetty aamupuuro, jota ei monestikkaan saanut remonttikohteissa. Otin toki Talkkunapuuroa oikeen voisilimällä. Olipa se hyvää!
Pojat kyselivät muroja. Toiselle jotain Kellogs-sokerihuurrettuja ja toiselle Go-Go-suklaan makuista mössöä...

Päästiin siinä sitten remonttin kimppuun. Mää alotin vanhasta kamarista, tiivistin ikkunat ja maalasin pokat. Siinä kamarissa oli myös iso lelu-laatikko. Pojat penkoi leluja. Laatikosta löytyi vanha "melodika". Siis soitin, jota minäkin olen lapsena soitellut. Melodikaan puhalletaan suukappaleeseen ja "pianon koskettimilla" saadaan ääni aikaiseksi. Nuorempi pojista otti melodikan syliinsä ja paineli hetken mustia ja valkoisia koskettimia. Ääntä laitteesta ei tullut, kun ei hän puhaltanut suukappaleeseen. Poika heitti melodikan olkansa yli todeten, "tästä on patterit loppu"!

Lounaaksi tää "mummo" oli tehnyt todella hyvää karjalanpaistia ja keitettyjä perunoita. Hitto että mää söin mahani täyteen. Pojat halus pikkunakkeja sekä lihapullia perunoitten kanssa. No toki mummo laittoi pojille mieluista evästä, sekä perunamuusia kyytipojaksi näille einestuotteille.

Iltapäivästä mää aloin laittaan olohuoneeseen laminaattia. Koska tilaa oli vähän siirrettiin olohuoneen huonekalut ensin toiseenpäähän huonetta. Lattian edistyessä siirreltiin huonekaluja uudelle lattialle pois remontin edestä.
Siinä laminaattia laittaessani pojat tuli olohuoneeseen ja löysivät vanhan stereokräkin. Pojat laittoi LP- soittimeen pyörimään Juice Leskisen Pyrömaani palaa rikospaikalla levyn.
Kerkesin sen seitsemän kertaa kuunnella A-puolen levystä, ennen kuin lattiaremontti oli puolessa välissä. Sitten siirsimme huonekalut uudelle lattialle ja aloin jatkamaan lattiaremonttia loppuun. Samalla käänsi tämän LP-levyn toisin päin.
Poikien ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Yhtäkkiä tästä mustasta lätystä kuuluu aivan uusia biisejä sekä välispiikkejä.

Pojat kysykin, että mitä tein levarille, kun löytyi ihan uutta musiikkia. Kerroin kääntäneeni levyn toisen puolen. Pojat sanoi yhteenääneen; -"Ei levyjä voi kääntää. Toisellapuolella on vaan tekstit"!

ETTÄ TÄMMÖSTÄ TÄLLÄ KERTAA!!!