Sillon aikoinaan kun elin vielä parisuhteessa ja lapsiakin oli, niin ajateltiin vaimon kanssa hommata lihaa pöytään sillain entivanhasilla konsteilla. Siis metsästämällä.
Niinpä mää hommasin metästyskoiran. Rodunkin voisin kertoa, mutta kun en halua mainostaa tuotteita jotka eivät maksa sponsorirahoja, jätän rodun kertomatta. Sanotaan rodusta vaikka näin; siinä on kaksi olutmerkkiä ja koira peräkkäin ja "n" on kaljojen välissä.
Oli se mahtava vainukoira. Ulos kun vein, niin haisteli kokoajan pihasta jälkiä. Kun toin takaisin sisälle, niin sitten vasta kusi ja paskoi. Vaimo ei oikein tykännyt tästä luonteenpiirteestä. Mää sitä selitin, että kuuluu rodun ominaisuuksiin ja oppii sitten kun ollaan viikko metsässä koiran kanssa jahdissa. Pakkohan sen on siellä oppia. Eikait koirakaan voi viikkoa pidättää?
Oli sillä mahtava haukku. Ihan jo pentuna haukku meidän lasten lemmikkikanin ruikkupaskalle yhdessä päivässä. Kani piti siirtää olohuoneesta lastenkamariin ja sulkea ovi, että alko taas tuleen kuivia papanoita, niin ja kuuli televisiosta edes uutiset. Haukku se muutenkin. Kaikki linnut ja oravat pihalla, sekä naapurit omilla pihoillaan. No eipä mun tarvinu naapureita haukkua, kun koira hoiti homman.
Oli sillä mahoton ajovimma. Puolenvuoden ikäsenä alettiin harjotteleen pihalla irtioloa. Eihän sitä metästysreissulla voi kokoaikaa talutushihnassa pitää. Ensimmäisellä harjotuskerralla koira huomas naapurin kissan. Sillon alko takaa-ajo. Kissa löyty seuraavana päivänä lähimetsästä yhden männyn latvasta. Meille soitettiin parinpäivän päästä löytöeläinkodista. Oli se onni, että laitettiin pantaan puhelinnumero. Mitähän se koira oli jahdannut sitten kun kissa oli noussut sinne puuhun? Ehkä oli haistanut karhun tai edes hirven siitä lähimaastosta.
Oli se voimakas koira. Vuoden ikäsenä koira veti niin kovaa, ettei rouva sille enää pärjännyt. Kerrankin olivat olleet takapihalla haistelemassa vainuja ihan talutushihnassa, kun postipoika oli kurvannut etupihalle autollaan, sillon koira päätti lähtee katsoon vierasta... Toisaalta rouvan oma vika, mitäs oli tilannu postimyynnistä kotiinkuljetuksella? No koirahan tietty vetäs rouvan nurin nurmikolle ja paineli etupihalle täyttä munaravia, rouva kaksinkäsin kiinni talutushihnassa ja kyljellään maaten.
Nurmikko-osuus oli vielä lastenleikkiä. Vaan kun tää posteljooni säikähti rähisevää ja kohti tulevaa koiraa niin että lähti juokseen pitkin tietä karkuun. Mun koira ja rouva menivät sepelipihan yli asfalttitielle. Sillon rouva päästi hihnasta irti.
Ois se postipoika voinu kilipajuoksun voittaa koiran kans, jos rouva ois ollu ankkurina koiralle, vaan ei sitte enää ku koira oli irti.
Rouva selvis mustelmilla ja asfaltti-ihottumalla, posteljooni tarvi 12-tikkiä perseeseensä.
Rouva alko saamaan tarpeekseen sisälle paskovasta ja kusevasta "Hirviöstä", kuten hän sitä nimitti. Mulle vaan "Jahtikaveri".
Mää sitten päätin osallistua tällaseen metsästäjäntutkintoon, että päästäis koiran kans jahtiin. Heleppo koe. Eka kysymys oli, milloin ei saa metsästää? -No esimerkiksi silloin kun ollaan kaupungissa. Kuulemma väärä vastaus. Niillä elukoilla on joku rauhotusaika? Ei meijän koiralla ainakaan, se jahtaa aina ku pääsee pihalle ja irti. Seuraava kysymys olikin kuvakysymys, minkäikäinen eläin? No heti tunsin että hirvi on kuvassa, ja veikkasin iäksi 7-vuotissynttäreitä kun on oikeen kuva otettu. Väärin meni taas, on kuulemma joku ylivuotinenvasa kuvassa. No tommoset yli-ikäset pitäis tappaa ensimmäisenä, ettei rotu pilaannu!
Loput kysymykset oli tosi helppoja. Määritä laji? Sitten pelkkiä lentävien lintujen kuvia. Mää kirijotin joka ruutuun "lintu" tai "3-lintua". Taas meni vastaukset koiranpersiiseen. Mää mittää lintulajeja tunne. Ei tullu metästyskorttia ei, eikä sitämyötä asseenkantoluppaakaan.
Rouva oli jo viemässä koiraa lopetuspiikille, vaan mää sain ylipuhuttua, lupasin enskesänä hommata sen metästyskortin. Talavi meniki hyvin, paitsi että koira alako ennen joulua paskoon sohovalle.
Uutenavuotena aatteli opettaa koiraa metästysääniin, niinko pammauksiin ja muuhu rätinään. Laitoin koiran hihinasta kiinni mun polkupyörään, joka on lukittuna vaijerilukolla meijän pyörätelineeseen. Siinä voi koira katella rakettienräiskettä meijän kans ja kuulee sen paukkeen samalla. Eipä sitte metästysreissulla pelekää asseitten pauketta.
Ensimmäisen raketin sytytin ja juoksin kauemmas kattomaan nousukiitoa. Nii tää koira luuli, että kysseessä on joku uus leikki tyyliin nouda ja tuo. Koira juoksi raketin luokse, perässään mun pyörä, josta roikkui pyöräteline, josta roikkuin neljä muuta pyörää perässä...
Onneksi koira otti hampaisiinsa rakettiosan, eikä nousutikkua. Nousutikussahan kaikki tulikipinät raketista olisi suihkunnut koiran kuonoon.
Oli siinä varmasti naapureilla katsottavaa, kun koira juoksee meitä kohti, ja me juostaan koiraa karkuun. Mää koppasin vielä nuorimman lapsista syliini, kun juostiin takapihalle umpihankeen karkuun koiraa, jonka hampaitten välistä suihkuaa raketin tulisuihku suoraan talon seinään. Koiran perässä tietty seuraa mun polkupyörä, pyöräteline ja vielä toisen lapsen pyörä, joka sekin oli lukittu pyörätelineeseen.
Kun raketti räjähtää koiran hampaissa, niin kaikki pysähtyy hetkeksi. Niin uudenvuodenraketit eivät räjähdä kuten dynamiitti repien kaiken paikoiltaan, vaan raketin toisestapäästä lensi värikkäitä tulikipinöitä kovan pamauksen saattelemina pitkin naapurin pihaa. Koirakin hämmästyi, vaan ei löysännyt rakettia hampaistaan. On siinä mulla jahtikaveri.
Kohta naapurin pihalta tulee mies meidän pihalle. Hän kertoo olevansa jonkun hirviporukan johtaja ja haluaisi ostaa näin rohkean metsästyskoiran itselleen jahtikaveriksi. Rouvahan sanoi heti, että; "vie mennessäsi", minä siihen lisäsin; "kunhan hinnasta sovitaan".
Niin vaihtui metsästysharrastus käteiseen rahaan ja Jahtikaveri pääsi tositoimiin. On kaveri oppinut tekeen tarpeensakkin ulos, tosin vaati se kahdenviikon jahtireissun...
P.S. Jos se koirarotu on vielä epäselvä niin; KARJALAnKARHUkoira
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti